KamRaati
Suomen alpakkayhdistys ry päätti perustaa asiantuntijaryhmän. Asiantuntijat kurssitettiin yhdistyksen kursseilla, jonka jälkeen on mahdollisuus anoa alpakka/laamaneuvojaksi. Porukka sai nimekseen KamRaati. Raadissa on 11 jäsentä. Neljä KamRaatilaista on anonut nimeämistä alpakka/laamaneuvojaksi. (kts. kohdasta Info - Alueneuvojat)
Raadin tehtävänä on ottaa esille asioita ja esitellä ne hallitukselle päättämistä varten. Tai hallitus voi pyytää KamRaatilta mielipiteitä. Näin saadaan enemmän jäseniä vaikuttamaan yhdistyksen päätöksien tekoon ja myös KamRaatilaisten mahdollinen erityisosaaminen yhdistyksen käyttöön. Suomen alpakkayhdistyksellähän ei ole ollut vielä tarvetta esim. varsinaiseen jalostuslautakuntaan tai näyttelytoimikuntaan, kuten monissa vastaavissa eläinyhdistyksissä.
Tähän mennessä KamRaati on neuvotellut ja esittänyt hallitukselle seuraavia asioita: lomakkeet kasvattajanimianomuksesta ja astutussopimuksesta sekä kasvattajanimisäännöstö.
Seuraavaksi on keskusteluun tulossa kysymys puhdasrotuisuudesta, mm. montako polvea risteytyksen jälkeen alpakka on puhdas huacaya tai suri, sekä kuinka monta % kannasta saisi olla yhden uroksen jälkeläisiä samoin kuin sukusiitosprosentti kannassa.
Kuka tahansa jäsen voi ottaa yhteyttä KamRaatilaisiin ja pyytää ottamaan keskusteluun asia esitettäväksi hallitukselle. Uudet kaavakkeet lähetettiin jäsenkirjeen mukana jäsenille ja kaavakkeet tullaan laittamaan tällä sivustolle. Uusien lomakkeiden käyttämisestä voi kysyä neuvoa hallituksen jäsenten lisäksi uusilta alpakka/laamaneuvojilta.
Pirkko Kivikari
KamRaatin koollekutsuja
|